tiistai 23. syyskuuta 2014

Itse arviointi



1. Esityksen suunnittelu
    Aikamme oli tiukka valmisteluiden suhteen, joten esittämistä emme ehtineet harjoitella kunnolla. 
    Prezin teimme parhaamme mukaan, annetussa ajassa. Esitystämme täydensimme erillaisilla 
    kuulemillamme tarinoilla, vaikka alku esityksestä oli vähän takkuinen, mutta lopussa homma alkoi
    luistamaan paremmin. Saimme hyödyntää improvisoimis taitojamme esityksen aikana. 

2. Kiinnostavuus
    Museon oma tarina on itsessään jo todella mielenkiintoinen, joten sitä oli helppo kertoa ja saimme 
    pidettyä yleisön kiinnostuksen hyvin esityksen ajan. 

3. Tekninen ja visuaalinen viimeistely
    Emme ehtineet viimeistelemään esitystä niin paljoa kuin olisimme halunneet, mutta muokkaamme
    sen museo militariaan lähetettävään kuntoon ja lähetämme sen museon johtajalle. Johtaja oli        
    innoissaan projektistamme  ja pyysi että saisi nähdä valmiin loppu tuloksen.

4. Työnjako
    Esityksen teko vaiheessa tehtävän jaot olivat kaikkien osalta selviä. Esittämisen suhteen olimme 
    vain alustavasti suunnitelleet, mutta esityksen aikana aloimme improvisoida, jolloin esitys alkoi 
    sujumaan paremmin.

5. Tehtäväksi anto 
    Työ vastasi ohjeiden antoa ja oli laaja.

6. Itse arviointi ja työskentely projektissa 
    Osasimme arvioida työskentelyämme todenmukaisesti ja olimme uskaliaita valitessamme näin
    laajan kohteen. Kaikki osallistuivat teko ja esittämis vaiheissa.



Tiimi: Tarja, Anu, Inka, Muhku & Anni

maanantai 22. syyskuuta 2014

Militariaan tutustuminen paikan päällä

Kävimme tänään tutustumassa museo Militariaan ryhmämme kanssa. Pääsimme ensiksi haastattelemaan paikan johtajaa, joka vastasi mielellään ja laajasti kysymyksiimme.
Museon vastaava esitteli meille museon puolta laajasti ja opimme myös itse paljon uutta, paikka oli niin kiinnostava että sinne voisi vapaa ajallakin mennä ja tutustua paremmin. Otimme haastattelusta videota ja museon puolelta videota, sekä kuvia joka puolelta.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Vaihto hommii

  

Tämä ryhmä lähteekin tutustumaan museo militariaan! Eilen saatiin tietoon ettei Hotelli Emiliassa onnistukkaan meidän aika jaksolla vierailut, joten keksimme kysyä militariasta tänään ja sehän onnistui. Pientä vaihtoa siis tapahtunut, mutta kaikki sujuu siltikin yhtä hyvin kuin eilenkin. Vierailu päiväkin saatu sovittua ja sielläkin henkilökunta oli ihan innoissaan tästä jutusta. Prezikin on jo aluillaan ja pian vamiina eli hyvällä mallilla kaikki hommat.

                                                           www.museomilitaria.fi

maanantai 8. syyskuuta 2014

Alku tunnelmia

Ryhmän sisäinen toiminta on toiminut tähän mennessä hyvin. Ollaan saatu työt jaettua ja ideoita löytyy. Haastattelun kysymyksiä on saatu keksittyä ja kohde on valittu (Hotelli Emilia.) Olemme tutustuneet netin kautta yritykseen ja joillakin on jo entuudestaan tietämystä kyseisestä hotellista. Valitsimme tämän kohteen sen monipuolisuuden vuoksi ja koska se on yksityinen yritys, eikä kuulu ketjuun.